Idar Kristiansen

Kaisa Maliniemi

Idar Kristiansen oli syntyny Vookissa (Honningsvågissa) Finmarkussa 1932. Muutamppaa vuotta jälkhiin peret muutti Tromssan Kaivuonhoon, missä hän asui issoimen osan elämästä. Vaikka kirjailiija oli syntyny Finmarkussa, hänen kuitenki laskethaan kaivuonolaiseksi. Sen lisäksi hänen isä oli syntyny Kaivuonossa, mutta hänen äiti tuli Yykeästä. Raavhaana kirjailiija asui monta vuotta ja monta kerttaa muuvala Ruijassa, mutta kaippaus kothiin ja kotikylän rakkhaus johtais hänen kerta toisen pörästä takasin Kaivuonhoon. Justhiin tämä kotialan rakkhaus tekkee ette monet hänen romaaniista, ja erikoisesti hänen  poeemit, oon kirjotettu kotikomuunile ja kotikomuunista ja alasta ympäri Kaivuonoo.

Ko Idar Kristiansen oli kahđeksen vuotta vanhaa, tyskälaiset okkupeerathiin Ruijan. Niin ko paljot muut silloiset lapset, sota leimais hänenki ylöskasssuumista. Hän ja hänen peret häyđythiin mennä pakhoon vaarhaan ja löyttäät suojaa vaarareijästä ennen ko het 1944 päästhiin Tromssan fylkkhiin. Lapsena hänelä oli kans toinen ilkkee kokemus mikä leimais hänen elämän ja litteräärisen työn. Hänen isä kuoli nuorena. Omat sođankokemukset ja Pohjas-Ruijan tuhhoominen, ja kokemus isän kuolemasta tulthiin teemoiksi hänen viimi romaanhiin mikä ei koskhaan tullu valmhiiksi.

Gymnaasin jälkhiin Idar Kristiansen päätti ette hän opiskellee opettaajaksi. Poeemiin kirjottaminen oli kuitenki likkiimpänä hänen syđäntä. Jo 1949, 17-vuotisena, hän publiseerais poeemii Tromsan opettaajakoulun studentiin jouluhäftissä. Se meni kuitenki muutampi vuosi ennen ko hän 1957 publiseerais ensi poeemikovon Sanger fra en tundra / Laului tunturista. Hän oli sillon valmis opettaajan koulusta ja työteli opettaajana. Ensi poeemikovon titteli viittaa soppiivasti niihiin teemhoin mistä hän tuli olemhaan kiini kaikessa hänen kirjalisessa työssä. 1961 Kristiansen publiseerais toisen poeemikovon, Alt du trodde glemt/Kaikki mitä luulit unheetetuksi. Näissä poeemikovoissa oon teemoi ihmisen yksinäisyyđestä, rakkhauđen kaippaamisesta, elämästä ja kuolemasta, ja siitä tuntheesta ette ulkosyrjän ihminen oon erilainen sillä ko hän assuu kaukana mailman sentraalisista aloista. Erikoisesti hänen kuvvaus Pohjas-Ruijan ankarasta luonnosta ja ihmisestä joka assuu valttaavitten voimiin kansa, voimiin mikkä saatethaan olla rakkhauđeliset ja vihamieliset.  Net valttaavat voimat johđathaan luonttoo ja hyvväilhään auringon ja kesän kautta, ja niitten vihamielisyys näkkyy ankaran luonnon ja tormisen sään kautta.

Idar Kristiansen oli kiini saamen ja kainun kulttuuriista. Kirjailiijala oli sekä saamelais- ette kainulaistausta. Puhuttelussa hän sanoi ette ko hän oli lapsi, raavhaat ihmiset hänen ympäri puhuthiin kainuu, mutta niin ko monetki hänen sukupolvesta, hän ei koskhaan oppinu tätä kieltä. 1970 hän publiseerais dokumentaarin, Korstog mot Kautokeino / Ristimatka Koutokeinoo vasten, 1850-luvun saamelaisvasthaanpanosta. Hänen kirja kyllä yllätti paljoi, sillä ko lukkiijat olthiin ensisti tottunheet Kristiansenhiin lyyrikkönä. Ristimatka Koutokeinoo vasten oli yksi niistä ensimäisistä muisteluksista mikä kuvais vasthaanpanon sosiaalisena ja etnisenä fenomeeninä ja kuvais lestaadilaisuuđen roolin vasthaanpanon alla. Vasthaanpanniijitten ja virkamiesten välinen konflikti loppui traagisesti, pappi ja lensmanni menetethiin hengen. Kaksi vasthaanpanniijista mestathiin  jälkhiin. Koutokeinon tragedian hän mainittee usheissa hänen romaaniissa.

1978 tuli ulos Svanevinger i Nord/Joukhaisen siivet Pohjasessa, ensiosa romaanisarjasta Kornet og fiskene/Jyvä ja kalat. Romaanisarjassa Kristiansen valitti kuvvaila ensi kainusukupolven joka oli vajeltanu Suomesta Norjhaan 1800-luvula. Romaanisarjan ensi osa muistelee 15-vuotisesta Heikistä, joka jälkhiin ko oon kuulu uskomattomii muisteluksii Pohjas-Norjasta, päättää mennä pakhoon Suomen kurjuuđesta Vadshöön/Vesisaarheen. Hänen matka Ruijhaan oon eeventyyrinen, ja hän jouttuu  uskomattomhiin tapattumhiin ja kohtaa mystissii ihmissii matkala. Eeventyyrisistä elementiistä perustamatta, tämä osa oon se realistisiin Kristiansenin romaanisarjasta.

Vuotta jälkhiin tuli Den salte åkeren/Suolanen pelto, mikä oon romaanisarjan toinen osa. Tässä romaanissa Heikki oon Vadsössä, tahi Vesisaaressa niin ko se oon kainuksi. Hän piilottaa hänen nuoren ijän ja sannoo ittensä Jaakoksi. Vesisaaressa pääpersoona kohtaa Anna-Kreetan, köyhän tyttären joka assuu kammissa Vesisaaren ulkopuolela. Rikkhaat miehet Suomessa ja Ruijassa oon käytetty Anna-Kreettaa heiđän hyväksi. Tämä freistaa kostaat yhđele miehele joka oon ollu paha hänele ja hyökkää hänen pääle veittelä, mutta kosto ei onnistu ja  Anna-Kreetan fangithaan. Pääpersoona tunttee ette hän velvolisesti häyttyy auttaat Anna-Kreettaa, ja siitä alkkaa pakhoonmeno Suomen rajale. Tämä romaani oon sarjan romanttisiin osa.

Sarjan kolmanessa osassa, Stiene fører til havet/Polvut vieđhään merele (1980) pääpersoona oon takasin Suomessa. Kymmenen vuotta oon menny siitä saakka ko hän jätti Vesisaaren. Hän kylvää maata kotitalala Inkeri-rakkhaan kansa. Katovuođet tulhaan pöräkkäin, ja hän ja Inkeri puhuthaan uuđesta vajeluksesta Pohjas-Ruijhaan. Tällä kerrala heiđän vajelus oon Pohjas-Tromsshaan päin. Matkasta Pohjas-Ruijhaan tuli tälläki kerrala eeventyyri. Tässä romaanisarjan osassa oon paljon mystissii elementtii. Siinä oon monta yliluonnolista muistelusta mikkä oon palmikoittunheet tosielämhään. Muutammat niistä oon melkkeen kummitusmuistelukset, missä kastamattomat kuolheet lapset alethaan kummistelemhaan kyläläisile. Usheet näistä muisteluksista mitä Kristiansen kuvvailee hänen romaaniissa, oon säilynheet tradisuunisena materiaalina Pohjas-Tromssassa nykyaikhaan asti.

Ko kolmas osa romaanisarjasta oli valmis, Kristiansen voitti Aschehougin litteratuuripalkinnon. Hänen nomineerathiin kans 1980 Pohjalan Raađin Litteratuuripalkinnole, mutta hän ei voittanu palkinttoo. Hän oli kuitenki yksi niistä kirjailiijoista joista kirjotethiin enniimitten Pohjas-Ruijan aviisiissa 1980-luvun alussa. Onni ja kritikki tulhaan usheen yhđessä. Näin tapattui Idar Kristiansenileki. Kirjailiija sai kovan kritikin siitä ette hän oli kirjottanu kainulaisheroismista, mikä merkittee sitä ette hän oli kuvvailu kainulaiset epärealistisela ja mystiselä tavala. Kritikin pohjana oli ođotus siitä minkälainen pohjasruijalainen litteratuuri litterääristen  trendiin jälkhiin olis pitäny olla siiheen aikhaan. 1970- ja 1980-luvula oli nimittäin Pohjas-Ruijassa litteratuuriaikakausi ko ođotethiin ette romaanit olis pitäny kirjottaat niin ko realistiset tapattumat. Kirjailiija muisteli jälkhiin ette hänelä oli halu muistela esivanhimmitten histoorian, histoorian mikä oli eläny suulisena perheessä. Hän muistelee kainulaisten histooriaa mitä ennen ei ollu kirjotettu. Sentähđen oliki hänen romaanisarja niin vähän kiini realistisissa tapattumissa. Hänen romaanit oon suulisten muisteluksiin näköset. Näin Kristiansen näyttääki toisen erikoiskulttuurihaamun Pohjas-Ruijassa: Enniimilä jokka asuthaan näissä distriktiissä, oon muisteluksii omasta suvusta, mistä het tulhaan, mitä het oon tehnheet tahi muista assiista. Samhaan aikhaan oon kansanmuistelukset ja uskontohistooriat elänheet Pohjaskalotila kainulaisten, saamelaisten ja ruijalaisten välissä. Tämä tradisuuni ellää vieläki Pohjas-Ruijassa.

Romaanisarjan viimi osa, Guds nåde nordpå/Jumalan armo pohjasessa (1981), saiki kyllä leiman siitä kritikistä mitä Kristiansen oli saannu. Romaanin pääpersoona oon vaivuksissa ja jouttuu olhoin mihiin hän ei halluu ja mitä hän ei haje. Viimen hän jättää perheen ja hävvii merele. Hänen rakastettu, Inkeri, päättää mennä takasin Suomheen heiđän yhtheisten lasten kansa.

Muutampi vuosi jälkhiin sitä ko romaanisarja oli valmis, Lasse Glomm teki filmin siitä. Filmi sai tittelin Havlandet/Merenmaa, ja sillä oli premiääri 1985. Filmin pohjana oli romaanisarjan kaksi ensimäistä ossaa.

Pages: 1 2

Bookmark and Share

Kuoraa meitä! Følg oss!

Facebook Twitter Flickr Issuu Youtube Delicious