Revitalisaatio

Maailmassa puhutaan tällä hetkellä 6912 kieltä. Näin tarkan luvun meille ilmoittaa  vähemmistökielten ensyklopedia Ethnologue. Todellisuudessa kielen ja murteen välinen rajanveto on niin vaikeaa, että Ethnologuen ja muidenkin tahojen arviot maailman kielten määrästä ovat vain suuntaa-antavia. Yksimielisiä maailman kielten asiantuntijat ovat kuitenkin siitä, että merkittävä osa  kielistä on vaarassa kadota kuluvan vuosisadan loppuun mennessä. Optimistisimmat arviot katoavien kielten osuudesta ovat 50 % luokkaa, mutta synkimpien arvioiden mukaan vuosisadan loppuun mennessä katoaa jopa 95 % kielistä.

Kielet maapallollamme

Maailman kielet jakautuvat maapallon eri osiin hyvin epätasaisesti. Toisin paikoin kieliä on valtavasti alueen kokoon ja väkilukuun nähden, toisaalla taas voi olla laajoja alueita, joilla puhutaan vain harvoja kieliä. Kielitiheys on suurinta Afrikassa ja Aasiassa, kun taas Euroopassa kieliä on suhteessa vähän. Kielitiheyden on havaittu olevan yhteydessä biodiversiteettiin eli eliölajien kirjoon: alueilla, joilla eliölajeja esiintyy runsaasti, on tavallisesti myös paljon kieliä, kun taas biodiversiteetiltään köyhemmillä alueilla on tavallisesti myös suhteessa vähän kieliä.

Kun kielen kokoa mitataan äidinkielisten puhujien lukumäärällä, maailman suurimmaksi kieleksi osoittautuu 874 miljoonan ihmisen puhuma mandariinikiina. Seuraavaksi suurimpia ovat hindi, espanja, englanti ja bengali. Kymmenen suurimman kielen puhujat muodostavat yli puolet maailman ihmisistä. Kielistä valtaosa on kuitenkin huomattavasti pienempiä. 95 %:lla maapallon kielistä on alle miljoona puhujaa, alle tuhannen puhujan kieliä on maailmassa noin 1500 kpl ja alle 100 puhujan kieliäkin noin 500 kpl.

Kansallisvaltioita muodostettaessa ihanteena alettiin pitää tilannetta, jossa yhtenäinen kansakunta puhuu yhtä, yhteistä kieltä. Monikielisyys yhdistettiin tällöin kommunikaatiovaikeuksiin, hajanaisuuteen ja eripuraan. Historiallisesti ja maailmanlaajuisesti tarkasteltuna monikielisyys on kuitenkin sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla tavallisempaa kuin yksikielisyys. Yhteiskunnissa, joissa monikielisyyttä tuetaan, ei esiinny sen enempää konflikteja kuin yksikielisissä yhteiskunnissa – pikemminkin päinvastoin.

Miksi kielet uhanalaistuvat?

Joskus kuulee väitettävän, että kielten kuoleminen on luonnollista ja välttämätöntä: heikot karsiutuvat ja vahvat selviävät, niin kuin käy luonnossakin eliölajeille. Tämä väite perustuu väärinkäsitykseen. Kielet eivät kuole sattumalta tai omaa heikkouttaan, vaan tietoisen toiminnan tuloksena: aktiivisen sulauttamispolitiikan avulla eli tarkoituksellisesti tappamalla tai passiivisen sulauttamispolitiikan avulla eli tukematta jättämisellä. Kieliä, kuten myös eliölajeja, katoaa tällä hetkellä maapallolta kiivaampaa vauhtia kuin koskaan ennen ihmisen historiassa, ja syytä siihen on etsittävä ihmisen omasta toiminnasta.

Kielen elinvoimaisuutta tarkasteltaessa tärkein peruste on kielen siirtyminen sukupolvelta toiselle. Kielen siirtyminen viittaa nimenomaan aktiiviseen kielitaitoon: siihen, oppivatko lapset puhumaan ko. kieltä vai eivät. Kieli siis uhanalaistuu, kun sen siirtyminen kieliyhteisön lapsille katkeaa tai vähenee. Kielenvaihto voi olla tietyissä tapauksissa hyvin nopea prosessi, mutta tavallisesti se tapahtuu asteittain kolmen sukupolven aikana. Tämä tarkoittaa käytännössä tilannetta, jossa isovanhempien sukupolven vahvin kieli on vähemmistökieli, vanhemmat osaavat sekä vähemmistö- että enemmistökieltä ja lapset oppivat ainoastaan enemmistökieltä. Kielenvaihto ei etene samaan tahtiin kaikkialla, vaan erot eri alueiden välillä voivat olla hyvinkin suuria. Tavallista on, että maaseudun lapset oppivat vähemmistökieltä vielä silloinkin, kun kaupungeissa asuvat vähemmistölapset ovat jo kokonaan enemmistökielisiä. Myös puhujien tausta, ammatti ja koulutus voivat vaikuttaa: korkeasti koulutettujen keskuudessa kielenvaihto voi alkaa aiemmin kuin kouluttamattomien, tai sitten päinvastoin.

Mistä syistä kielen siirtyminen vanhemmilta lapsille voi sitten häiriintyä? Tavallisesti kielenvaihto liittyy tavalla tai toisella ympäröivän yhteiskunnan laajempaan muutokseen – elinkeino- ja koulutusrakenteen, arvojen, asumismuotojen, perhe-elämän sekä yksilön ja yhteisön välisen suhteen muuttumiseen, muuttoliikkeeseen, teknologian läpimurtoon, yksilöllisyyden korostumiseen, globalisaatiokehitykseen jne. Koululaitos on ympäri maailman havaittu merkittävimmäksi yksittäiseksi kielenvaihdon tekijäksi. Kuten kielentutkijat Ole Henrik Magga ja Tove Skutnabb-Kangas toteavat: “Even if schools alone cannot save languages, they can kill them more or less on their own.” Länsimaisessa yhteiskunnassa koulu on paikka, jossa noin 6-16-vuotias lapsi viettää kodin jälkeen eniten aikaa, jonka piiriin kuuluu suuri osa hänen sosiaalisista suhteistaan, jossa hän saavuttaa yhteiskunnassa selviämisen välttämättömät taidot ja tiedot. Koulu siis muokkaa vahvasti yksilön käsityksiä siitä, mikä on oikein ja väärin, mikä tärkeää ja mikä vähäpätöistä. Enemmistökielinen koulu, jossa vähemmistökielelle ei anneta erityistä roolia ja arvoa, on lapselle ja nuorelle suora viesti siitä, että vähemmistökieli on hyödytön ja sen myötä arvoton. Sulauttamispolitiikan vahvuudesta riippuen vähemmistökielen käyttö saatetaan estää lapselta koulussa jopa fyysisin pakkokeinoin.