Kainulaiset eli kväänit

Kainulaiset oon suomensukuinen kansa, jokka asuthaan enniimitten Pohjais-Ruijassa, Finmarkun ja Tromssan fylkiissä. Issoimat kainulaispaikat oon Etelä-Varenki, Vesisaari, Teno, Porsanki ja Alattio Finmarkussa, Naavuono, Raisi, Kaivuono, Isovuono ja Yykeä Tromssan fylkissä. Paljon kainulaissii assuu kans muuvala Ruijassa, eriliikaisesti Uslussa.

 

Vanhiimat tieđot kainulaisista oon 800-luvulta, ko hologalantilainen Ottar muisteli Englanin kuningas Alfredille hänen matkoista pohjaisheen ja kunka hän sielä oli kohđatellu Cwenas, jokka karistethiin pohjanmiesten pääle yli Kielhaan, ja toisinpäin. Ruijalaisten ja kainulaisten kontakti oon sitte kuitenki yli tuhannen vuođen vanhaa.

Ruijalaiset oonki aina käyttänheet sannaa kven niistä suomensukuisista, jokka oon asunheet Ruijassa. Sammaa juurta olleeva sana kainulainen taas näyttäis olleevan joukon oma vanhaa nimi ittele. Se oli jo melkhein unheettunnu kainulaisten omasta kielestä, ja 1900-luvun viimi vuosikymmeninä alkoi kuulumhaan sannaa kvääni omala kielelä. Ko kainulaissii kuitenki oon kovin painettu alas Ruijassa, se kvääni-sannaaki oon moni pitäny haukkumasanana, ja sillä sitä ei kaikin ollenkhaan hyväksytä. Viimi aikoina oonki alettu uuđesti käyttämhään vanhaata kainu-sannaa, ja tänä vuona käythöön vihitty Kainun institutti oon ottanu sen myötä institutin nimheen. Nyt oon molemat sanat, kainulainen ja kvääni, ihmisillä käytössä.

Kainulaissii oon käsketty kans ruijansuomalaisiksi ja heiđän kieltä suomeksi. Kieli oonki melkhein likelä suomen kielen pohjaisdialektiita ja kaikkiin likkiimpänä se pian oon Ruottissa puhuttuu meänkieltä, minkä kans oon kattottu suomen kielen dialektiksi. Suomen kielelä – ja sillä kans kainula – oon varhemin ollu oikhein huono status. Kouluissa kainun kieli oli kieletty, sitä ei ilman rankaisematta saanu puhhuut vapaa-aijalakhaan. Kainulaiset ei saanheet mithään opetusta suomen kielessä ja heiltä oon vailunu suomen media ja kontakti nykysuomheen. Sillä heiđän kieli oon muuttunu omhaan laihiin. Kielelinen identiteetti kans oon toinen ko suomalaisten. Moni kainulainen tykkääki, ette hänen kieli ei ole suomen kieltä mutta oma kieli. Ruijan kruunu antoi – kovan tappelun jälkhiin – kainun kielele statuksen omana kielenä vuona 2005, ja kainun kieltä koskee nyt kans Euroopan minoriteettikielisopimus, mikä anttaa oikkeuđen käyttäät ja rakenttaat ylös ommaa kieltä.

Kainun kielelä oon issoi probleemiita: Enniimät ihmiset, jokka puhuthaan kainun kieltä, oon raavhaat ihmiset ja kohta vanhaatki ihmiset. Tila vaihettellee paikasta toisheen, mutta kohta yhtäkhään kläppii ei löyđy, joka oppis kainuu ensimäisenä kielenä kotona. Toinen probleemi oon se, ette kainun kieli oon ollu tyhä puhuttu kieli, ja ko sitä ei ole käytetty julkisesti, modernit sanat vailuthaan. Sillä ei kans ole grammatiikkii, minkä olis otettu ylheisesti käytthöön.Nyt oon tila vähäsen paranemassa. Pari vuotta aikkaa tuli uusi oppiplaana, jonka mukhaan kainun kieltä saattaa Ruijan kouluissa opettaat niin käskettynä ”toisena kielenä”, mikä meinaa, ette kläpit saatethaan oppiit kainuu ensimäisestä luokasta alkkain. Kainun kieltä oon alettu kans opettamhaan Tromssan universiteetissa. Porsankhiin oon perustettu Kainun institutti, minkä meininkinä oon kainun kielen ja kulttuurin revitaliseeraaminen. Institutin alla työtelee Kainun kieliraati, jonka moolina oon yhtheisen kainun kirjakielen rakentaminen. Soma assii kans oon, ette nyt oon annettu ulvos kainun kielelä kaksi romaanii, jokka oon kirjoittannu pyssyjokilainen Alf Børsskog.

Sillä kainun kielestä oon tullu yhđenlainen kirjalinen kieli. Vielä ei kuitenkhaan saata sannoot, ette tulleeko kainun kieli elämhään. Siiheen tarvithaan paljon enämen ekonomista resurssii, ko mitä Ruijan kruunu vielä oon antanu. Ja – kaikistä tärkkein – siiheen tarvithaan paljon ihmisresurssii. Aika näyttää, tulleeko näitä resurssiita olemhaan nokko. Se oon kainun kielen ja kulttuurin elämän ja kuoleman kysymys.

 

Eira Söderholm
Førsteamanuensis i finsk, Universitetet i Tromsø