Samuli Paulaharjun (1875-1944) kokoamaa perinneaineistoa pidetään yhtenä maailman laajimmista yhden miehen keräämistä kansanperinnekokoelmista.
Hän keräsi aineistoa Suomen, Norjan, Ruotsin ja Kuolan Lapissa, Vienan Karjalassa, Inkerissä ja Aunuksessa, sekä Suomessa Kainuussa ja Pohjanmaalla. Matkoillaan yhdessä vaimonsa Jennyn kanssa hän kokosi suuren määrän myös kveenien perinnettä.
Opettaja ja kansanperinteen kerääjä
Samuli Paulaharju syntyi Kurikassa, Etelä-Pohjanmaalla. Perhe asui torpassa ja maatalouden lisäksi elanto saatiin hevoskärryjen tekemisestä. Perheenjäsenet olivat taiteellisesti lahjakkaita kärryjen koristelijoita ja seppiä, mutta myös ahkeria lukijoita. Paulaharju meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa Kreeta-Liisan (1874 -1913) kanssa vuonna 1895. Vasta sen jälkeen hän aloitti opiskelut Jyväskylän seminaarissa, josta valmistui opettajaksi. Kreeta-Liisan kuoleman jälkeen hän oli pitkään viisilapsisen perheensä ainoa huoltaja, kunnes meni naimisiin työtoverinsa Jenny Simeliuksen (1879-1964) kanssa vuonna 1919.
Paulaharju teki elämäntyönsä Oulun kuuromykkäkoulun käsityön- ja piirustuksenopettajana. Hän oli jo lapsesta asti haaveillut keräysmatkoista ja lukenut paljon matkakertomuksia. Talvet hän toimi opettajana ja kesäisin toteutti suurta intohimoaan, matkusti ja keräsi kansanperinnettä.
Hän vietti tutkimusmatkoilla lähes kaikki kesät 1900-luvun alkupuolelta 1940-luvulle asti. Talvisin hän kirjotti puhtaaksi kesällä keräämäänsä aineistoaan, jonka määrä on valtava.
Koska Paulaharjulla ei ollut alan koulutusta, hän keräsi kaikkea jättäen rajaamisen ammatti-ihmisille. Hän oli luonteeltaan helposti lähestyttävä ja siksi ihmiset kertoivat hänelle aroistakin asioista.
Paulaharjulle myönnettiin professorin arvonimi vuosi ennen hänen kuolemaansa. Se korvasi hieman sitä väheksyntää, jota hän oli vuosikymmenet saanut kokea ei-akateemisena ja itseoppineena kansanperinteen tutkijana.
Suuri kiinnostus Ruijaan
Keruumatkoilla Samuli Paulaharjuna mukana haastatteluja tekemässä oli hänen vaimonsa Jenny. He liikkuivat kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla ja usein jalkaisin, asuen välillä hyvinkin alkeellisissa olosuhteissa. Kveenien asuinalueilla Paulaharjut matkustivat kesinä 1926-27 ja 1934. Paulaharju oli haaveillut jo lapsuudesta asti pohjoisesta ja tutustunut perinpohjaisesti aiheeseen kirjallisuuden avulla. Matkoja rahoittivat useat eri tahot, kuten esimerkiksi Kordelinin säätiö ja SKS, Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Suomalaisten mielenkiinto Ruijaa kohtaan heräsi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Petsamo liitettiin Suomeen. Kveenien tutkimiseen alettiin panostaa voimakkaasti ja suuri joukko tutkijoita ja lehtimiehiä vaelsi Norjaan. Tarkoituksena oli auttaa kveenejä säilyttämään identiteettinsä norjalaisessa ympäristössä. Heimoveli-aate ja unelma suur-Suomesta nähtiin Norjassa vaarallisina aiheina, eikä tutkijoita lopulta enää haluttu päästää maahan. Poikkeuksena tähän oli Samuli Paulaharju, jota ei nähty suursuomalais-aatteen ajajana. Hänellä tuli kuitenkin olla työtään varten jonkin tunnetun norjalaisen suosituskirje, jonka hänelle kirjoitti rehtori Just Qvigstad. Paulaharjua ei siltikään pidetty täysin luotettavana, eikä hänen teoksiaan ole koskaan käännetty norjaksi.
Laaja tuotanto
Olennaisena osana perinneaineistoon kuuluvat myös Paulaharjun tekemät piirrokset ja hänen ottamansa valokuvat. Hän kirjoitti kaikenkaikkiaan 21 kirjaa, joissa hän pyrkii tuomaan kansanperinnettä tavallisen lukijan ulottuville. Hänen pääteoksenaan pidetään vuonna 1928 ilmestynyttä Ruijan suomalaisia. Lähes 500-sivuisessa kirjassa on haastateltu 242 ruijansuomalaista, ja se on kuvitettu sadoilla valokuvilla. Teos on käännetty ruotsiksi nimellä Finnmarkens folk (1973). Toimittaja Oddgeir Johansen on toimittanut ja kääntänyt Ruijan suomalaisia -kirjan Porsankia käsittelevät kappaleet norjaksi teoksessaan Paulaharju om Porsanger: lokalhistori gjennom finske briller (2001).
Ruijansuomalaisista käsittelee myös Ruijan äärimmäisillä rannoilla (1935), joka kertoo Ingøyan, Masøyan ja Magerøyan vanhoista merenkävijöistä. Kesän 1934 keruumatka jäi terveydeltään jo heikentyneen Paulaharjun viimeiseksi matkaksi kveenien pariin. Paulaharjujen keräämä aineisto on sijoitettu SKS:n arkistoon Helsinkiin.
Mervi Haavisto
Lähteet:
Marjut Harju, Samuli Paulaharju. Ruijan rannan reppuherra. 1989.
Aili Simojoki, Jenny Paulaharju Samulin rinnalla. 1987.
Samuli Paulaharju: Ruijan suomalaisia. 1985, 1. painos 1928
