Jorma Etto
Kveenikielen aamutähti
Kieli voi nykyajassa jäädä elämään vain, jos sillä kirjoitetaan ja painetaan kirjoja. Kun kieli saa ensimmäisen kirjansa, on kuin uusi tähti olisi syttynyt kielitaivaalle. Alf Nilsen-Börsskogin romaanisarja Elämän jatko on kirkas tähtikuvion alku ja merkkiteos millä tahansa kielellä kirjoitettuna. Kveenikulttuurille romaanisarja on kuin aamutähti ennen niin mustalla taivaalla.
Sarjan ensimmäinen osa Kuosuvaaran takana (2004) kertoo tapahtumista Ruijan Porsangissa saksalaismiehityksen loppuvaiheessa vuonna 1944. Joukko pyssyjokilaisia pakenee saksalaisia kauas tunturiin. He pystyttävät turvekodan ja asettuvat asumaan viholliselta turvaan mukanaan vain vähän varusteita. Kyse on siis todellisuuteen perustuvasta selviytymistarinasta, kveenien historian eräästä vaikeimmasta vaiheesta, jossa suuri sivistyskansa uhkaa tyystin lopettaa myös primitiivisen kveenikansan.
Teos on tulvillaan taitavasti tallennettua ajankuvaa, mukana ohimennen kuin arkeen kuuluvana tosiasioita kveenien “kielitaidottomuudesta”, norjan pakko-opetuksesta, painostuksesta ja syrjinnästä. Norjalaisten ei silti ole syytä hävetä kveenivähemmistönsä isänmaallisuuden puutetta. Kyllä nämä Ruijan karut maat sitovat ihmiset isänmaahan hyvin syvästi. Toukokuun 17.:n päivän henki väreilee tämänkin romaanin sivuilla.
Minulle tämä romaani alkoi sitä lukiessa merkitä sen alkukielestä riippumatta kokemuksena jotain samaa kuin Marcel Proustin, James Joycen tai Volter Kilven teokset: kertomataiteen yhtä loistokasta ja syvällistä suoritusta. Erilaisuus on tietenkin silti selkeä. Taitavasti kirjoitettu romaanisarja valmistuttuaan on oleva kunnioitettava kveenikirjallisuuden alkueepos, kyllin hieno käännettäväksi ja ihailtavaksi millä kielellä tahansa.
Toinen osa Aittiruto (2008) kertoo Ruijan sotapakolaisten tavallista kaamostakin mustemmasta pimeästä pakopaikan masennuksessa, syyllisyydentunnon vaivasta ja fyysisestä nälästä. Siihen alkaa hiljalleen pientä iloa tuoda luonto: lasketaan päiviä ja jopa tunteja, että aurinko taas palaisi, kevät lähenisi, lumi sulaisia – ja ennen kaikkea että tulisi sodan loppu ja rauha ja kotiinpaluu.
Tulisiko niitä koskaan? Epäily palasi aina.
Ruijan tunturipakolaiset seurasivat saksalaisten tuhotöitä ylhäältä voimaqttomina. Vaikka hiljaisuus sitten tulikin alas kyliin, uskallettiin elää vain varoen, saksalaiset olivat jääneet vuonon toiselle rannalle. Romaanin loppusivuilla, itse asiassa sen viimeisessä virkkeessä se tulee: “Aamulla, maajikuun kahteksantena päivänä, pyssyjokelaiset nousthiin rauhaan. RAUHAAN!”
Minun äijini käyttämä kieli oman lapsuuteni aikana Rovaniemen pohjoispuolella Misin Venejärven kotona palautui mieleen tätä kveenin kieltä lukiessa. Rovaniemen murteen samankaltaisuus h:n käyttöä ja jopa passivimuotoista verbiä myöten kävi aivan selväksi.
Siksi lukeminen oli minulle niin rakas tapahtuma, että pelkäsin romaanin loppumista. Sillä samalla puheen nuotilla äiji saattoi kertoiilla tarkkaan kuunteleville lapsille tarinaa jonkin paikan nimen merkityksestä ja synnystä.
Alf Nilsen-Börsskog hallitsee taitavasti oman kielensä. Hän on varsinaisesti yksityiskohtia seuraava laajan epiikan taitaja. Mutta hänessä piilee, kuten oikeassa tarinoitsijassa aina, myös runoilija.
Otan tähän esimerkiksi monimerkityksellisen kuvauksen keskeltä aktiivista tapahtumasarjaa:
“Tunturin laukkee tuuli kosketteli kellastuvvaa, maahanvarissevvaa varttaki, joka oli ohukaisila juurila tarttunu tähän laihalta näyttävhään maapörhään ja kaikin voimin piteli siitä kiini, ettei se maailman tuuli menneissä, minkä nyt vain, siirtäis sitäki muuhun paikhaan. Senki toivo oli jäätä paikoile elämänajaksi.
Muvvala kukka jäis orvoksi ja juurettomaksi.”
Pieni mutta niin kaunis runovihkonen Muistoin maila (2008) on ensimmäinen kveenin kielellä julkaistu runokokoelma. Sen runomaailma liittyy luonnollisesti myös eeppisen kerronnan taustaan. Runoissa
näyttäytyvät elämän suuret asiat, rakkaus ja sota, kärsimys ja onni.
Ja se suurin kaikista on se rakkaus.
Alf Nilsen-Börsskogin lukijana Suomessa tunnen itseni hyvin etuoikeutetuksi oman murrepohjani ansiosta. Siksi toivoisin, että Elämän jatko joskus voisi ilmestyä myös suomeksi, ainakin suomeksi, mutta myös suurempien kielialueitten lukijoille. Kieli kantaa mukanaan syvällistä viisautta ja elävää elämän kuvausta.
Jorma Etto on kirjailija, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja ja Rovaniemen kaupunginkirjaston kirjastonjohtaja vuosina 1961-1984
